IBW Suomi oy on keskeyttänyt suuren aurinkovoimalahankkeensa Ulvilan Kaasmarkussa taloudellisista syistä. Projektipäällikkö ...
Nokkahuilunheiton MM-kisat olivat erikoinen tapahtuma Raumalla. Niin erikoinen, että ne välitettiin miljoonayleisölle myös ...
Suomi osallistuu Tanskan ilmatilan turvaamiseen ja droonien torjuntaan kansainvälisten kokousten aikana Kööpenhaminassa.
Kaasmarkun koulun pihapiiri on kokenut suuren muutoksen Kaasmarkun Vanhemmat ry:n käynnistämän Leader-hankkeen myötä.
Professori Hannu Juusolan mukaan Yhdysvaltain ja Israelin hyväksymä rauhanprosessi voisi antaa Israelille veto-oikeuden ...
Rauman poliisilaitos toimi lähes 70 vuotta (1922–1991) kaupungin keskustassa Valtakadulla. Kun poliisi muutti Kanalin varteen ...
Teresa Mäkinen kävi jälleen ottamassa ison voiton Espanjassa. Se nostaa hänet EBU-liiton listalle – ja mahdollistaa ottelun ...
Oletko valmis päivän haasteeseen? Nämä 10 kysymystä mittaavat tietosi laidasta laitaan – uutisista, kulttuurin kautta ...
Kolmen naisen kautta kerrotut tapahtumat kertovat päättäväisyydestä ja tulevaisuudenuskosta.
Suomessa oli maaliskuussa 2025 todennäköisimmin 430 sutta, kertoo Luonnonvarakeskuksen tuore arvio. Ennuste marraskuulle on ...
Porilainen amerikkalaisen jalkapallon tähti Olaus Alinen, 22, aloittaa kolmantensa kautensa Yhdysvaltain ...
20-kohtaisessa rauhansuunnitelmassa ehdotetaan muun muassa välitöntä tulitaukoa, Hamasin riisumista aseista, panttivankien ...