Kokemäellä sattui viime lauantaina henkilöauton ulosajo yhdystieltä viereiseen metsään. Tämä kuulostaa melko tavalliselta liikenneonnettomuudelta, mutta poikkeuksellisen tapauksesta tekevät auton ...
Pahoinpitelystä syytetty 34-vuotias mies kertoi esitutkinnassa aiheuttaneensa ennen tilannetta häiriötä puistossa ja luulleensa, että asianomistaja eli Kiuru on sen vuoksi soittamassa asiasta ...
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama. OP luopuu avainlukulistoista niillä asiakkailla, jotka ovat käyttäneet OP:n palveluihin tunnistautumisessa tähänkin asti vain mobiiliavainta.
Tennispelaaja Harri Heliövaara ja hänen brittiparinsa Henry Patten ovat yltäneet tämän vuoden toiseen turnausvoittoonsa tenniksen ATP-tasolla. Heliövaara ja Patten voittivat Pekingin ATP-turnauksen ...
Saksan Münchenissa on kuultu räjähdyksiä, kertoo uutistoimisto Reuters. Tapahtumapaikalla on paljon poliiseja ja pelastajia. ”Tiedän, että valinnastani on tullut naputusta”, sanoo pitkän elokuvan ...
NBA-koripalloilija Lauri Markkanen kärsii vasemmassa ranteessaan olevasta ruhjevammasta. Markkasen seura Utah Jazz vahvisti asian viestipalvelu X:ssä. Jazz kertoi samalla Markkasen olevan sivussa ...
Kehä I:llä aloittaneella kehäbussilla matkustaa lähes neljä kertaa enemmän matkustajia kuin HSL ennakoi. Hyppäsimme linjan kyytiin.
Yhdysvaltain liittovaltion hallinto on ajautumassa sulkutilaan. Sulun on määrä alkaa keskiyöllä pääkaupunki Washingtonin aikaa eli keskiviikkona aamuseitsemältä Suomen aikaa.
Vuonna 2023 kuolleen näyttelijä Jasmin Voutilaisen epäillään joutuneen väkivaltarikosten uhriksi juuri ennen kuolemaansa, kertoo Yle. Ylen mukaan Voutilaisen epäillään joutuneen pahoinpitelyn ja ...
Reilu viidennes eli 22 prosenttia miettii usein irtisanoutumista, kun vielä viime vuoden lopulla luku oli kolme prosenttiyksikköä suurempi.
Eduskunnassa keskustellaan tiistaina hallituksen Palestiina-politiikasta. Välikysymyskeskustelu alkaa kello 14. Oppositiopuolueet Sdp, vihreät ja vasemmistoliitto jättivät aiemmin tässä kuussa ...
13-vuotias tyttö kaahasi poliisia karkuun henkilöautolla keskiviikon vastaisena yönä Kajaanissa, tiedottaa Oulun poliisi. Noin kello 1.30 poliisi oli kiinnittänyt huomiota kaupan pihalla olleeseen ...