Esimerkiksi hiusvärien kemia vaikuttaa vahvasti siihen, miltä uusi hiusväri näyttää. Epävarmassa tilanteessa usein vasta kotiinmeno ja ystävien näkeminen antaa perspektiiviä sille, oliko lopputulos ...
Arvostettu tutkija Edward Lucas kysyi suoraan ministeri Valtoselta huolesta, joka koskee Suomen hankkimia amerikkalaisaseita. Valtonen sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että Yhdysvallat on ...
Trumpin ja Zelenskyin välillä oli havaittavissa merkkejä erimielisyyksistä jo ennen kuin varsinainen riita syntyi. Sanasota. Presidentti Donald Trump (oik.) ja varapresidentti J. D. Vance kokivat ...
Hunnit hallitsivat itäistä Keski-Eurooppaa ja Itä-Eurooppaa myöhäisantiikissa noin 80 vuoden ajan. Heidän ulkonäköään pidettiin erikoisena jo Rooman valtakunnan aikaan. Ratsuväki hyökkää. Hunnit ...
Yhtiö ohjeistaa alkaneelle vuodelle liikevaihdon ja liikevoiton kasvua. Osinkoa ei ole luvassa omistajille tänäkään vuonna. Elektroniikkaa. Incap toimittaa etenkin B2B-elektroniikkateollisuudelle ...
Erään kerran Helkiö oli pukuhuoneessa lähdössä kotiin, kun hän näki jotain uskomatonta. – Viereeni tuli nainen pukeutumaan, ja hiusväri valui pitkin selkää. Luulin ensin, että hänestä vuotaa verta.
Yhdysvalloissa presidentti sorvaa maan hallintoa ja taloutta uuteen uskoon moukarin kanssa. Samaan aikaan maan osakemarkkina on kalliimpi kuin koskaan. Historian valossa edessä on romahdus. Kysyimme ...